KESÄ 2010
Reino Helismaa - Matti Kuikkaniemi: Me tulemme taas
Ohjaus: Tuire Erholm
Rooleissa:
OLLI, sattumalta tukkilainen: Teemu Sjöblom | ALPERTTI KOSKI, tukkilainen: Mika Sjöblom | KYMPPI, tukkilaisten päällikkö: Jouni Johtela | REETRIKKI, tukkilainen: Petri Aulin | VALFRIITTI, tukkilainen: Semi Vahanti | MINÄPOIKA, mykkä tukkilainen: Emma Kivistö | KAISA, myllyn omistaja, leski: Soile Nurmikko | SATU, Kaisan tytär: Suvi Teeri | VEERA CARILLO, kartanon omistaja: Kirsi Elo | EUGEN, Veeran poika: Jouni Johtela | GROUCHO CRAVATTI, mafian oikea käsi: Petri Aulin | CHINO CRUSETTI, mafian vasen käsi: Teemu Sjöblom
Musiikin sovitus: Teemu Sjöblom ja Tukkijoki-orkesteri
Muusikot: Ellinoora Arola (koskettimet), Matias Arola (rummut), Jarno Honkala (basso) ja Johan Jäsperlä (kitara)
Äänisuunnittelu ja -ajo: Juha Pirilä ja Oskari Jortikka
|
|
|
Kesän 2010 ensi-illoista jälkimmäisenä näyttämölle päätyneenä Me tulemme taas sai kantaa juhlaensi-illan nimeä. Sen se ehkä ansaitsi myös siksi, että se toi Suviteatterin linjaan jotakin uutta. Vaikka musiikki on ollut Suviteatterin esityksissä jatkuvasti läsnä jo vuosia, Me tulemme taas -näytelmässä se on keskeinen elementti. Sen lisäksi, että musiikilla luodaan tunnelmaa ja rytmiä näytelmän kerrontaan, nousee se tässä näytelmässä itse tarinankuljetuksen välineeksi. Laulut kertovat hahmojen ajatuksia, tunteita ja tekoja. Me tulemme taas -näytelmää voitiinkin hyvällä syyllä mainostaa "tuunatuksi tukkilaismusikaaliksi", vaikkei se musikaali sanan perinteisimmässä mielessä ollutkaan: musiikki on koottua ja valittua, ei näytelmää varten sävellettyä.
|
|
|
Vaikka Me tulemme taas -näytelmää mainostettiin kesän vakavampana antina, mistään tragediasta tai edes vakavasta draamasta ei ole kyse. Näytelmässä oli komiikkaa, humoristisia hahmoja ja kevyttä musiikillisuutta. Lisäksi Reino Helismaan elokuvakäsikirjoitukseen perustuva tarina on lähtökohtaisesti varsin tyypillinen ja ennustettava Suomi-Filmi -tuotos. Matti Kuikkaniemen näyttämösovitus on kuitenkin aivan eri asia. Samalla kun pohjalla oleva tarina säilyttää tunteisiin vetoavuutensa ja inhimillisyytensä, sovitus kyseenalaistaa ja ironisoi sen luutuneita kuvia. Kyse on suomalaisen elokuvaperinteen tuulettamisesta. Tarinan saa halutessaan nähdä romanttisena sankarikertomuksena, mutta samalla voi - niin halutessaan - nauraa sille, miten ennalta arvattavia tuollaiset tarinat oikeastaan ovat. Siinä missä Helismaa onnistuu koskettamaan, Kuikkaniemi pääsee yllättämään.
|
|
|
Liikkeelle lähdetään, kun vanhan vesimyllyn miesvainajaltaan perinyt Kaisa (Pyhämaassa Soile Nurmikko) kieltäytyy myymästä sitä rikkaalle naapurilleen Veera Carillolle (Kirsi Elo). Samalla käy selväksi, ettei Kaisan tytär Satu (Suvi Teeri) ole juuri sen innostuneempi Veeran pojan Eugenin (Jouni Johtela) lähentelyistä. Kaisa saa taustatukea myllyyn majoittuvilta tukkilaisilta, kun taas Veera kutsuu avukseen väkivaltaiset suostuttelijat Sisiliasta. Onhan hänellä oman miesvainajansa kautta näihin suhteita. Koko jutun juju on tietysti, että koski on paljon arvokkaampi kuin luullaan. Niinpä paikalle saapuu myös koskesta kiinnostuneen yhtiön insinööri Olli (Teemu Sjöblom), joka kuitenkin päätyy tahtomattaan esittämään tukkijätkää. Italialaisen mafian sohiessa tuloksettomasti Olli rakastuu Satuun ja Kaisa Alperttina (Mika Sjöblom) tunnettuun tukkilaiseen. Lopulta jännitys tiivistyy, kun mafiosot Cravatti (Petri Aulin) ja Crusetti (Teemu Sjöblom) polttavat myllyn. Olli saa tilaisuutensa sankaruuteen, paljastaa taustansa ja tekee tarjouksensa. Hänkin kuitenkin kokee yllätyksen, sillä insinöörejä on paikalla enemmänkin. Veera pakenee, rakastavaiset saavat toisensa, kadonneet rahat löytyvät ja koski valjastetaan - OyAb:n pulloon.
|
|
|
Musikaalin tekeminen harrastajavoimin on haastavaa. Kun käytössä ei ole resursseja vauhdikkaisiin tanssikohtauksiin tai tenhoaviin tehosteisiin, on tekijöiden luotettava musiikin voimaan ja siihen, mitä yksittäinen näyttelijä tai pieni joukko voivat lavalla tehdä. Mikäli yleisön kommentteja tai lehdistön kritiikkejä on uskominen, tässä onnistuttiin. Näyttelijöiden laulutaitoja kiiteltiin ja samaa kiitosta sai myös näyttelijäntyö. Pyhämaassa on teatterin tekemiseen rutiinia, joka kantaa. Me tulemme taas onnistui sekä viihdyttämään, huvittamaan että koskettamaan. Erityisen kiitoksen musiikin osalta ansaitsee myös Tukkijoki-orkesteri, joka kolmannen kerran Suviteatterin historiassa toi esityksen taustalle elävän musiikin. Soitto oli mallikasta ja taitavaa ja tarjosi laulajille loistavat lähtökohdat.
Yleisömenestyksen osalta Me tulemme taas jäi jälkeen kesän toisesta ensi-illasta Hirveät paineet ja kauhee pulssi. Kenties musiikki ja tukkilaisromantiikan leima eivät houkuttele yhtä laajaa joukkoa kuin rehevä farssi. Tai sitten ensimmäinen ensi-ilta onnistui vain houkuttelemaan suuremman osan potentiaalisesta yleisöstä. Yhtä kaikki myös Me tulemme taas -näytelmän vajaan 1400 katsojaa on varsin kunnioitettava yleisö sekä Pyhämaan Suviteatterin että itse asiassa minkä tahansa harrastajateatterin ohjelmistolle. Yhteistuloksena kuitenkin Pyhämaan Suviteatteri houkutteli kesän 2010 aikana enemmän kävijöitä kuin koskaan ennen.
Ensimmäisen esiintymisensä Pyhämaan Suviteatterin näyttämöllä Me tulemme taas -näytelmässä suoritti Semi Vahanti. Semillä tosin on ennestään näyttämötaustaa Uudenkaupungin teatterista, mutta siitä huolimatta suoritus oli yllättävänkin hieno. Näyttämöllä ei nuorta harrastajaa olisi äkkiseltään koulutetusta konkarista erottanut. Ensikertalaisina pitää myös mainita orkesterissa soittaneet Ellinoora Arola, Jarno Honkala ja Johan Jäsperlä. Toivottavasti Suviteatterin esityksissä nähdään elävää musiikkia vastakin, että yleisö pääseen uudelleenkin nauttimaan näiden kavereiden musioinnista.
Kommentteja sivustosta? Lähetä sähköpostia