Näytelmästä kirjoitettua



Pyhämaan Nuorisoseuran näytelmäpiiriläiset eivät ole ottaneet suvityökseen mitään helppoa palaa. [...] Teuvo Pakkalan Tukkijoella vaatii niin esittäjiltään, ohjaukseltaan kuin lavastukseltaankin paljon.[...]

Ohjauksessaan Tuire Erholm pidättäytyy tiukasti vanhassa tekstissä eikä lähde juurikaan sitä modernisoimaan. Näyttelijäkaarti tosin olisi tarjonnut mahdollisuuksia myös reippaisiin irtiottoihin, joista vallan mainiota esimakua antoi pitkään kosintaansa miettineen ja aakkosia päntänneen Tolarin (Teemu Sjöblom) rakkauslaulu, jossa muut tukkilaiset intoutuivat todelliseksi rokkaavaksi enkelikuoroksi.

Näytelmä sisältää kaikki kesäteatterille tyypilliset elementit. Idyllisessä maalaismaisemassa, koskien kuohuessa kytee niin epätoivoinen rakkaus kuin petollisuus ja vääryyskin. [...] Mukana on sekä väärinkäsityksiä, naurut kirvoittavia sutkauksia kuin ahdasmielisyyttäkin. Tässä näytelmässä juopottelu jää tavallista suviesitystä vähäisemmälle.

Vaikka sunnuntain esityksessä vielä paikoin aistikin ensimmäisten kertojen jännitystä, näki, että ohjaaja oli saanut nivotuksi yhteen tiiviin porukan, jolle esiintyminen on mieluista ja hauskaa. [...]

Ensikertalaisena nuorisoseuran näyttämölle noussut Anu Johtela tekee Maijana valloittavan roolityön. Näpsäkkä, mutta vaativa ja asiansa takana seisova Maija ei päästä kosiomiestään Tolaria helpolla. Teemu Sjöblomin musikaalinen lahjakkuus ryydittää koko esityksen melkoisen runsaan musiikkiannin nautittavaksi.

Myös isännäksi kilpaa pyrkivät Turkka (Tarmo Lainio) ja rättäri (Mika Sjöblom) tekevät nautittavaa työtä. [...]

Köyhä Annikin (Kristiina Friberg) löytää tukkilaisista oman Romeonsa. Mika Toivonen tyylikkäänä Huotarina on tukkilaisten parasta A-ryhmää.

Näytelmänä Tukkijoella sisältää paljon musiikkia ja pyhämaalaiset tukkilaiset suorastaan yllättivät laulutaidollaan. [...] Hersyvimmät naurut sai osakseen seuroihin valmistautuvien uskovaisten äänissä esittämät ylistyslaulut.

Eikä kesäteatteri olisi kesäteatteri ilman rempseää naisihmistä. Karjapiika Raini Junttilalle olisi suonut näkyvämmänkin roolin.

- Mirja Kauppila-Laine, Länsi Suomi



Tuire Erholmin ohjaama tuttuakin tutumpi Tukkijoella aloitti näytäntökautensa täydelle katsomolle. Pyhämaassa ei ole ennenkään pelätty suuria haasteta, vaan ohjelmistossa on ollut edellisinä kesinäkin vaativia näytelmiä. [...] Laulajiakin näyttää paikkakunnalta löytyvän. [...] Viimeistelty esitys jätti päällimmäiseksi mukavan tunteen. [...]

Tukkijoella-näytelmässä on paljon hyviä roolisuorituksia.

- Arja-Liisa Heilä, Laitilan Sanomat



Pyhämaan nuorisoseuran näytelmäpiiri on valinnut kesän ohjelmistokseen klassikon, jolla veri punnitaan. Pyhämaalla selvitään niukin naukin haasteesta[...]

Täysin ilman haparointia, ja sen lisäksi vielä osaavasti näytellen, selviytyvät vain Mika Sjöblom Rättärinä ja rempseästi maailmaa kiertävä Maija, Anu Johtela.

Teemu Sjöblomin Tolarin varaan on laskettu paljon, ja hyvinhän nuori harrastaja vaativasta roolistaan selvitytyy. Päälle liimattu venyttely ei kuitenkaan täysin mallaa Sjöblomin omaan habitukseen.[...]

Lainiossa ja Toivosessa on kuitenkin sitä potkua, jota päteväksi kehittyvät harrastajat tarvitsevat. Kirsi Elo ja varsinkin Kristiina Friberg ovat selkeästi edellisiä valmiimpia.

Hauskaakin esityksessä yleisölle tarjoillaan. Virkistävin kohtaus on naisköörin tahallinen väärinlaulu.

- Erkki Kanerva, Turun Sanomat (Ei takkia mutta liivit. TS 8.7.2003)
(Koko arvostelun voit lukea Turun Sanomien verkkoarkistossa.)

Tukkijoella

Taustakuva: Tolari ja Maija - edessä tulevaisuus

Kommentteja sivustosta? Lähetä sähköpostia